Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Avoinna

Työväentalomuseo on avoinna kesäsunnuntaisin 1.5. - 30.9. klo 12 - 16. Aukioloaikoina museoon on vapaa pääsy. Ryhmille museo on avoinna sopimuksen mukaan.

Lue lisää...

Näyttelyt

Esillä olevan perusnäyttelyn lisäksi museolle kootaan kesäajaksi vaihtuvia näyttelyitä työväenliikkeen historiasta sen toiminnan eri alueilta.

Lue lisää...

Lahjoitukset

Työväentalomuseo ottaa vastaan sen kokoelmiin sopivia työväentalojen ja työväenliikkeen historiaan liittyviä esinelahjoituksia sekä mm. lippuja, kirjoja ja valokuvia.

Lue lisää...

Museorakennus

1900-luvun alku oli maamme työväestön aatteellisen heräämisen aikaa. Suurlakon jälkeen suomalaisessa yhteiskunnassa aina syrjäkyliä myöten ilmennyt aktiivisuus purkautui mm. innokkaana kokoontumistilojen rakentamisena. Yhdistysten rakennustoiminta oli vilkasta. Omia talojaan rakensivat työväenyhdistykset, palokunnat, nuorisoseurat ja muutkin yhdistykset. Työväentaloja nousi isojen taajamien lisäksi monissa kunnissa myös syrjäkylille.

Vuosina 1900-1917 rakennettiin suurin osa maamme työväentaloista. Työväentaloja nousi isojen taajamien lisäksi monissa kunnissa myös syrjä-kylille. Mm. vuonna 1906 rakennettiin 129 työväentaloa, 1916 niitä oli koko maassa jo lähes tuhat.

Työväentalot rakennettiin yleensä varojen puutteessa talkoovoimin. Rahaa rakennustarvikkeisiin kerättiin monenlaisilla keinoilla, niitä saatiin jonkin verran lahjoituksina mutta usein ne ostettiin lainavaroin.

Tontin saanti työväentalolle oli vaikeaa. Rahaa sen ostamiseen ei useinkaan ollut eikä maanomistajilla myyntihalukkuuttakaan. Joskus tontti saatiin lahjoituksena, mutta yleensä talot sijaitsivat vuokratontilla kylän laitamilla.

Työväentalojen rakennusten suunnittelu ei ollut vuosisadan alussa kovin perusteellista. Mahdolliset piirustukset laati joku ammattitimpuri tai vastaava. Suunnittelussa noudatettiin paikallisia tarpeita, rahoitusmahdollisuuksien asettamia ehtoja ja muualta saatuja vaikutteita.

Muualta tulleista vaikutteista kertoo se, että työväentalot muistuttivat kovasti toisiaan. Niihin kuului eteinen jossa oli vaatesäilytystilat, sali ja sen sivussa tai eteisen yhteydessä puffetti-kahvila keittiöineen. Toiseen päähän taloa tehtiin näyttämö mahdollisine pienine pukuhuoneineen.Usein talon yhteyteen rakennettiin huone ja keittiö vahtimestaria ja hänen perhettään varten.

Kokoontumistilojen lisäksi työväentalojen tiloja käytettiin sekä yhteisiin juhliin että myös yksityistilaisuuksiin. Työväentalo vaatimattomimmillaankin oli oman alueensa kulttuuri- ja yhteiskunnallisen toiminnan keskus.

Teuron työväentalon historiaa

Vuonna 1906 oli työväenaate saavuttanut myös Etelä-Hämeessä sijaitsevan Tammelan pitäjän Teuron kylän. Kylään perustettiin työväenyhdistys vuonna 1906. Yhdistys on yksi Tammelan vanhimmista. Yhdistyksen toiminta oli jo alkuvuosina vireää, jäseniä lähes 50. Heti yhdistyksen perustamisen jälkeen virisi halu omasta talosta.

Nyt museona toimivan Salomökiksi kutsutun Teuron työväentalon rakensivat kylän työväenyhdistyksen jäsenet vuosina 1906-1908. Varsinainen rakennustyö aloitettiin 1907 ja talo valmistui 1908.

Talon suunnitteli kirvesmies Heikki Hagqvist. Hän myös hakkasi rungon yhdessä apumiestensä kanssa. Kirvesmies sai työstä palkan mutta muuten talo, kuten useimmat muutkin työväentalot, rakennettiin varojen puutteessa talkoovoimin. Hirret saatiin lahjoituksina seudun talollisilta, mutta muut rakennustarpeet jouduttiin ostamaan lainarahoin.

Alkuperäinen Teuron työväentalo poikkeaa hieman yleisestä tyylistä. Vaatenaulakot ovat poikkeuksellisesti puffetin puolella, eivät eteisessä. Päällysvaatteiden antaminen tapahtui salin perällä olevasta luukusta.

Lämmityslaitteena on tasapäinen tiiliuuni, jonka päällä haitarinsoittajien kerrotaan soitelleen kaksirivisiään, jotta sormet pysyivät norjina.

Talossa ei ole erillistä asuntoa talonmiehelle, vaan hän asusti perheineen keittiötä ja puffetin puolta. Pulavuosien aikaan 1930-luvulla toiminta oli niin vilkasta että taloa laajennettiin. Rakennettiin eteinen johon tulivat sisäänkäynti, ”narikka” ja ”putka” rähinöitsijöitä varten. Näyttämön laajentamistakin suunniteltiin mutta se jäi toteuttamatta.

Talon valmistuminen oli kaikkien kyläläisten mieleen. Olihan talo ainut kokoontumispaikka koko kylässä. Taloa vuokrattiin myös ulkopuolisille erilaisiin tilaisuuksiin.

Teuron kylä oli erikoislaatuinen siinä mielessä, että siellä ei ollut muita työväenjärjestöjä. Niinpä kaikki toiminnasta kiinnostuneet olivat työväenyhdistyksen ympärillä. Talolla järjestettiin tanssi-iltamia, harjoiteltiin näytöskappaleita, joita esitettiin useita vuodessa, oli monenlaista toimintaa.

Työväentalolla pidettiin vuosittain kolmet suuret juhlat: keväällä, kesällä ja syksyllä. Niihin saapui väkeä kaukaa ympäristöstä. Ohjelmassa oli yleensä pakollisten puheitten lisäksi kuorolaulua, näytelmäkappaleita, ulkona erilaisia pelejä ja tietysti tanssia. Musiikkia soiteltiin kaksirivisellä tai viululla.

Kansalaissodan aikana talo oli punakaartin majoituspaikkana. Saliin majoittui miehistö ja upseerit puffetin puolelle. Siltä ajalta ovat peräisin tirkistysreiät väliseinässä.

Työväentalosta museorakennukseksi

Talon siirtäminen Riihimäelle museokäyttöön tuli mahdolliseksi sen jälkeen kun Teuron työväenyhdistyksen toiminta sammui väestön maaltamuuton seurauksena. Talo oli tyyliltään museoksi sopiva ja sangen hyväkuntoinen. Museorakennuksesta tosin jätettiin pois myöhemmin rakennettu lisäosa.

Työväentalomuseolle oli tarjolla useita sijoituspaikkoja. Riihimäelle sijoittumisen ratkaisi kaupungin myötämielinen suhtautuminen mm. tontin muodossa, mutta ennen kaikkea paikkakunnan työväenyhdistysten jäsenten aktiivinen toiminta.

Talon siirtäminen ja pystyttäminen nykyiselle paikalleen tapahtui talkoilla kuten alkuperäinen rakentaminenkin. Teuron työväentalo avattiin museoksi 25.10.1969. Seuraavana kesänä tehtiin vielä pärekatto.

Museorakennuksen peltiset ikkunaluukut eivät kuulu alkuperäiseen rakennukseen, ne jouduttiin tekemään ilkivallan ehkäisemiseksi. Rakennuksen pärekatto osoittautui vaikeahoitoiseksi, se jouduttiin tekemään jo kerran uudestaan. Vuonna 2007 katto uusittiin museoviraston luvalla vanhan ajan tyyliin tehdyksi kolmiorimoitetuksi huopakatoksi.

Valtakunnallinen Työväentalomuseon hoidosta vastasi Työväen Sivistysliitto vuoteen 1980 saakka, jolloin sen ylläpito siirrettiin perustetulle Työväenperinteen Tutkimus ry:lle.